maanantai 18. maaliskuuta 2013

Vaihtoehto sunnuntaikävelylle

Vaimon Palkalla eläessä on aikaa taluttaa laamoja.

Minä ja suuri suuni. Vaimo kysyi marraskuussa mitä haluaisin joululahjaksi. Toivoin laamaa. Aika lähelle päästiin...

Laamavaellus Berliinin liepeillä


Märkischer Lamahof Königs Wusterhausenissa järjestää laamavaelluksia, jotka olivat yllättävän suosittuja. Tammikuun alussa aikaa varatessamme ensimmäinen mahdollisuus oli maaliskuun puolivälissä. Alkuun jo yritimme arvailla mikä on laamavaellusten kohderyhmä. Valitettavasti se ei vaelluksen jälkeenkään meille selvinnyt, joskin alkuun ilmeisin vaihtoehto, lapsiperheet, rajautuivat pois.

Laamat laitumella

Laamoista ei etukäteen ollut kummallakaan kauheasti kokemuksia tai mielikuvia. Kuvien perusteella kyse tulisi olemaan jostain pörröisestä eläimestä joilla on pitkä kaula. Laamavaelluksella kuitenkin laamatietoisuus kasvoi huomattavasti. Laamavaellus paljasti taas yhden aukon lukiosaksan sanavarastoharjoittelusta. Laama- tai laamanhoitosanasto ei kuulunut minun aktiiviseen sanavarastooni, joten Vaimon tulkkausapua tarvittiin useampaan otteeseen.

Alkuun selitettiin juurtajaksain laaman ja alpakan välinen ero sekä muita laaman omistukseen, käyttäytymiseen sekä hoitamiseen liittyviä seikkoja.

Ohjaajamme Anita esitelmöi laamoista


Laamafaktoja


Laamat ovat laumaeläimiä. Näinollen ensi jouluna laaman sijaan pitäisi ilmeisesti toivoa neljää laamaa. Laumakäyttäytymisen johdosta laamavaelluksella oli tarkka järjestys sen suhteen, mikä laama kulkee missäkin kohtaa jonomuodostelmassa. Ensimmäisenä piti mennä luonnollisesti johtajalaaman, mutta ensimmäisen paikan lisäksi myös muut paikat olivat tärkeitä. Väärässä järjestyksessä laamat muka saattaisivat kieltäytyä kokonaan liikkumasta.

Hieman yllättävä oli tieto, että laamat eivät tykkää silityksestä eivätkä rapsutuksesta. Mielestäni on väärin, että noinkin pörröinen ja suurisilmäinen eläin joka on utelias ihmistä kohtaan ja tulee lähelle (varsinkin jos tarjolla on herkkuja) pyörimään on silityksen suhteen hyvin varauksellinen ja menee lähinnä karkuun jos kättä ojentaa. Laamat ovat stereotypisesti verrattavissa siis kaniineihin, jotka lähestyvät silloin kun nille itselle sattuu sopimaan.

Uljas laamamme, Lara Croft


Minkälaista se laaman taluttaminen sitten oli? Ainakin meidän laamamme, Lara Croft, oli erittäin kokenut talutettava. Se ei ämpyillyt ja tuli kiltisti perässä. Kokemus laaman taluttamisesta oli siis verrattavissa tyhjän pulkan perässä vetämiseen. Ainoa, että tämä pulkka pysähtyi aina tilanteen salliessa syömään haukkaamisetäisyydellä olevaa mäntyä tai pensasta.

Roppakaupalla uusia kokemuksia


Laaman kanssa kommunikaatio on kuulemma 80% kehonkieltä ja 20% verbaalista viestintää. Hyvä niin, sillä myöskään laamankomennussanastosta minulla ei ole kauheasti havaintoa. Laaman jäädessä paikalleen ihmettelemään itse piti jatkaa määrätietoisesti matkaa. Yleensä vain joukkokäyttäytyminen vei mukanaan ja muiden laamojen ruetessa kuikuilemaan taaksepäin itsekin sitä vain pysähtyi ja katsoi mitä siellä tapahtuu...



Legenda laamojen syleskelystä jäi vielä kokematta. Alkuun varoiteltiin että laamoja ei saa nykiä talutushihnoista eikä muutenkaan tökkiä tai muuten ne saattavat räkäistä naamalle. Tämä oli myös itselle tuttu jostain Internetin laamavideoista. Tätä ei kuitenkaan meidän reissulla nähty. Ehkä hyvä niin. Itseäni jäi tosin askarruttamaan olisiko se räkä tullut laaman nenästä vai suusta.



Kaikenkaikkiaan neljä tuntia kestänyt operaatio laamojen kiinniotosta vaelluksen kautta Glühweinin nauttimiseen oli sanallasanoen outo. Eihän sitä jokapojalla ole tietysti mahdollisuutta lähteä sunnuntaina kävelyttämään laaamaa, mutta jostain syystä palaset eivät tässä loksahtaneet paikalleen. Yritän edelleen löytää vastausken kysymykseen mikä ajaa sunnuntaiselle laamavaellukselle ja miksi ihmeessä ne ovat niin suosittuja.

Tsekkaa:

Märkischer Lamahof
Königs Wusterhausen
Laama (Wikipedia)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti