tiistai 4. joulukuuta 2012

Ilkka Remes - Ylösnousemus

Vaimon Palkalla eläessä on aikaa lukea kirjoja.

Lähestyvän joulun huomaa monesta asiasta. Kauppoihin alkaa tulemaan joulukoristeita, televisiossa näytetään joulumainoksia ja Ilkka Remes julkaisee uusimman teoksensa. Kaikki edellämainitut merkit ovat jo ilmassa. Joulu tulee tänäkin vuonna!

En lue kirjoja kovinkaan paljoa. Koulussa tuli luettua pakolliset klassikot, mutta myöhemmällä iällä olen tarttunut vain satunnaisiin kirjoihin. Remekset muodostavat kuitenkin poikkeuksen. Löysin kirjailijan viitisen vuotta sitten ja löytämisen jälkeen tulikin ahmittua hänen kaikki teoksensa todella nopeasti.

Remeksen kirjan käteen saaminen tekee hallaa yöunille. "Luen vielä tämän luvun" tulee vannottua itselleen hieman liian monta kertaa. Kunnes kello on neljä aamuyöllä.



Uusin Remes ei tee poikkeusta aiempiin, kirja on mielenkiintoinen ja vauhdilta ja vaarallisilta tilanteilta ei vältytä. Sen enempää yksityiskohtiin menemättä juoni on suurilta piirteiltään samanlainen kuin muutamassa aiemmassakin - pahaa aavistamattomat tavikset työntävät tietämättä nokkansa keskelle suuremman kaliiperin tapahtumia.

En voi kuin ihmetellä Remeksen tahtia julkaista teoksiaan. Kirjailijalla on ilmeisesti samaan aikaan menossa useamman kirjan kirjoittaminen. Sysäyksen tämän uusimman teoksen syntyyn Remes on ilmeisesti saanut vuonna 2008 hieman vahingossa.

Remeksen kirjat on hyvä lukea tuoreina. Nopeasta julkaisutahdista johtuen kirjat ovat ajankohtaisia pitäen sisällään tapahtumia, jotka tuntuivat tapahtuvan vai hetki sitten.

482-sivuisen teosksen läpi koluaminen kesti n. viikon. Ja tuon viikon jälkeen oli taas tyhjyys. Olisi tehnyt mieli lukea jotain vauhdikasta, mutta en oikein keksinyt mitä se olisi. Vauhdikasta lukemista on ilmeisesti odotettava taas vuoden verran.

Tuleehan joulu ensi vuonnakin?

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Joulumarkkinoilla

Vaimon Palkalla eläessä on aikaa käydä joulumarkkinoilla.

Neljän viikon päästä joulu on jo ohi. Mutta sitä ennen sen odottamisesta täytyy ottaa kaikki irti. Joulumarkkinoista oltiin kuultu paljon etukäteen ja eilen oli aika lähteä ottamaan selvää, mistä tässä kaikessa on kyse.

Kulturbrauerei: Lucia Weinachtsmarkt

Kävimme tarkastamassa kahdet joulumarkkinat, Kulturbrauerein perinteisemmät Lucia-joulumarkkinat sekä Alexanderplatzin läheisyydessä olevat, jotka osottautuivat enemmän joulutivoliksi.

Mitä joulumarkkinat sitten ovat? Kuvailisin, että joulumarkinat ovat jotain, missä ei jää nälkä eikä jano. Joka toisessa myyntikojussa myydään Glühweinia, täkäläistä näkemystä glögistä. Ruokaa on tarjolla enemmän kuin ehtii syödä ja pientä ostettavaa on laidasta laitaan. Myynnissä on mm. paahdettuja kastanjoita, erilaisia paahdettuja pähkinöitä, crêpeksiä, villapaitoja, sinappia, havukoristeita, koriste-esineitä...

Kulturbrauerein sisäänkäynti. Edustalla soi kitaramusiikki.

Kulturbrauerein markkinoilla oli "tavallisten" myyntikojujen lisäksi useammasta maasta myyntikojuja sekä Absintherei, koju missä myytiin absinttipaukkuja. Kojun pitäjä näytti ohimennessämme olevan juuri tutustumassa omaan valikoimaansa. Tarviihan sitä tietää mitä muille myy.

Markkinatunnelmaa

Pohjoismaat olivat hyvin esillä, pääsääntöisesti Suomi ja Ruotsi. Suomikojuissa myytiin oikeaa glögiä sekä hunajaa, ruotsalaiset luottivat selvästi enemmän hirvien vetovoimaan. Hirvipehmoleluja, paitoja, pipoja ja glögiä hirvimukista.

Glögi - Finnischer Glühwein.

Mukavana yksityiskohtana, taustamusiikkina Kulturbrauereissa soi suomalainen tango. Tunnelma oli leppoisa ja vaikka tungos oli paikoitellen kova, ei ihmisillä tuntunut olevan kiire minnekään. Itsekin tuli ostettua muutamia pieniä yllätyksiä joulun ajan Suomi-vierailulle.

Tonttu vartioi kojun katolla.

 

Wintertraum ums Alexa


Vähän erilaista joulumeininkiä edusti "Wintertraum ums Alexa". Alexanderplatzille näkyy kaksi suurta maailmanpyörää, joista toista lähdimme tutkimaan tarkemmin. Maailmanpyörän ympärille olikin ilmestynyt koko korttelin kokoinen joulutivoli. Täällä tungos oli vielä Kulturbrauereita suurempi ja tunnelmakin hieman toisenlainen.

Maailmanpyörä ja vauhtipyöritin.

Tivoli, tai huvipuisto, piti sisällään kaikki ne kauheimmat kieputtimet, mitä voit huvipuistolta odottaakin. Lisäksi esillä oli pelejä, joissa voit menettää kaikki rahasi, Glühweinia, tulista currywurstia, Glühweinia sekä perinteisiä huvipuistolaitteita. Laitteissa kieppuvien ihmisten kirkuminen ei välttämättä ole se joulunodotuksen perinteisin äänimaailma, mutta täälläkin tunnelma oli mukavan leppoisa.

Joulumarkkinat ovat kyllä maineensa arvoisia ja mikäli mahdollisuus on, kannattaa käydä katsomassa. Ja juoda yksi lämmin Glühwein.

lauantai 27. lokakuuta 2012

Viikon Video: Vapauta sisäinen Bondisi

Vaimon Palkalla eläessä on aikaa odottaa hypetettyjä elokuvia.

Jos et ole elänyt pullossa viimeistä kuukautta tiedätkin, että uusin James Bond -elokuva, Skyfall, on tuloillaan. Suomen ensi-ilta on ollut eilen perjantaina, mutta täällä ensi-iltaa joudutaan odottamaan 1.11. asti.

Joko itse olen kiinnittänyt asiaan vain enemmän huomiota, tai sitten Skyfall -elokuvan markkinointi on ollut huomattavasti aggressiivisempaa kuin aiempien Bond -elokuvien. Daniel Craigin naamaa on näkynyt niin metropysäkeillä, televisiossa kuin myös nyt jo loppuneessa Festival Of Lightseissakin.

Markkinointiin liittyy tämänkertainen Viikon Videokin, missä tavalliset ihmiset viritetään agenttitunnelmaan Antwerpenin keskusrautatieasemalla.

Vauhdikasta viikonloppua!


tiistai 16. lokakuuta 2012

Vieraita kotimaasta

Vaimon Palkalla eläessä on aikaa toimia paikallisoppaana.

Paikallisopastettavina appivanhemmat


Ensimmäiset vieraat kotimaasta kävivät visiitillä. Anoppi ja Appiukko olivat tiistaista lauantaihin ja parhaamme mukaan yritimme keksiä heille tekemistä. Tuliaisiksi oli tilattu talvivaatteita, joiden lisäksi yllätyksenä tuli 3 pussia Turkinpippureita, Vaasan Ruispaloja sekä uusin Ilkka Remeksen kirja.

Kaksi pussia turkinpippureita vain hävisi. Etsintöjä jatketaan...


Hyvän ruoan perässä


Appivanhempien kanssa tutustuimme uusiin ravintoloihin, joista kolme on mainitsemisen arvoista:

  • 12 Apostel aivan Savignyplatzin S-Bahn -aseman vieressä tarjoaa pizzaa. Paikka on iso ja hälinää on paljon, mutta ruoka oli hyvää. Palvelu oli hitaanpuoleista.
  • Mikoto Sushi, Pappelallee 22. Hyvää ja edullista sushia sekä rivakkaa palvelua. Suosittelen ottamaan maistelulautasen kahdelle (hinta 22e alkukeittoineen) ja jättämään mukana tulevan teen ottamatta, niin saa enemmän sushia.
  • Steakhouse Asador, Wilhelmstr 22. Olen pihvin ystävä ja tästä ravintolasta tuli ehdoton suosikkini. Valkosipulikeitto alkuruokana teki Appiukkooni suuren vaikutuksen. Pihvilaatuja on useita ja lisukkeet ja kastikkeet voi valita itse tai luottaa valmiisiin vaihtoehtoihin.

 

Muuta tekemistä

Päivät hujahtivat ja kävikin niin, että Appivanhemmat olivat jossain määrin paikallisoppaita meille. Anoppi oli jo etukäteen bongannut netistä, että heidän vierailunsa aikana käynnistyy Berlin Festival of Lights 2012. Homma ei alkuun vaikuttanut mitenkään ihmeelliseltä, mutta onneksi tuli käytyä katsomassa muutamia kohteita. Jos on mahdollista, kannattaa käydä katsomassa ainakin Brandenburgin portti sekä Hotel Adlon Kempinski iltavalaistuksessaan. Pelkkien värivalojen sijaan kyseessä on videoprojektorein toteutettu taide-elämys, jossa rakennukset heräävät eloon.

Appivanhempiin teki vaikutuksen tekniikan museo kaikessa laajuudessaan. 3,5 tunnin vierailu ei riittänyt koko museon kiertämiseen. Museoon pitää varata koko päivä ja evästä. Tai sitten voi syödä museon ravintolassa, jossa ruoka on halpaa mutta juomat kalliita.

Alexanderplatzilla oleva Saturn on myös käymisen arvoinen paikka. Kolmeen kerrokseen rakennettu jättigigantti pitää sisällään luultavasti kaikki tekniset vempaimet, jotka ihminen voi koskaan haluta omakseen. Näiden lisäksi siellä on uskomattoman paljon vempaimia, joita kukaan ei oikeasti tarvitse. Musiikkiosasto ansaitsee erityismaininnan laajuudestaan. Levyjä pystyy myös kuuntelemaan lukemalla levyn viivakoodin kuuntelupisteellä. Tarjolla on myös jonkin verran vinyyleitä.

Saturn. Kolmekerroksinen tekniikan ihmemaa Alexanderplatzilla.

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Viikon Video: Nightwishia väärin kuultuna

Vaimon Palkalla eläessä on aikaa pitää vapaata bloggaamisesta.

Edellisen blogikirjoituksen jälkeen Suomen kovin vientituote Nightwish repäisi taas ja laittoi solistin vaihtoon kesken kiertueen. Itse en ollut mikään hirveä Anette Olzon -fani ja varsinkin keikoilla tuntui, että jotain jäi puuttumaan. Mielenkiinnolla odotan, saako Floor Janssen kiertueen päätyttyä pysyvän pestin. Olen varovaisen optimistinen ainakin niiden parin keikkavideon perusteella mitä olen nähnyt.

Tässä välissä kiroan hieman paikallista Teostoa, GEMA:a. Kyseinen taho on vaatinut, että YouTube ei näytä videoita, joissa on ääniraita joiden tekijänoikeudet kuuluvat heille. Ja tällaisia videoita on paljon (melkein kaikki suurimmat levy-yhtiöt kuuluvat GEMA:n alle). Koska nykyisin on muotia laittaa musiikkia miltei kaikkien videoiden taustaksi, oheinen kuva tervehtii turhan usein YouTubessa.

Hyvää päivänjatkoa, t. GEMA
Tämänviikkoinen video on YouTuben mittakaavassa jo ikäloppu, mutta ansaitsee paikan Viikon Videona mikäli et satu kuulumaan niihin kolmeentoista miljoonaan, jotka video ovat jo nähneet. Hauskat väärinkuullut lyriikat toimivat hyvin kuvitettuina ja samalla voidaan miettiä kumpi oli parempi, Tarja vai Anette?


maanantai 1. lokakuuta 2012

Lankomiehen pelisuositukset

Vaimon Palkalla eläessä on aikaa pelata videopelejä.

Olen täälläollessani saanut uudelleen kipinän pelata World of Tanks -massiivi-multi-rooli-fps-tankki-mitälie-peliä.

Steam -verkkopalvelu vasikoi hyvin tehokkaasti, mikäli joku kaverisi sattuu pelaamaan jotain. Näin myös lankomieheni sai tietää, että Vaimon Palkalla eläessä on aikaa pelata ja päätti antaa suosituksensa. Luotan hänen arvostelukykyynsä ja tässäpä teille ensimmäinen vierailijapostaus á la Lankomies; olkaapa hyvät:

Koska huomasin Steamin ystävällisten ilmoitusten kautta, että pelailet satunnaisesti World of Tanksia, ajattelin suosittaa tankkisimulaation vastapainoksi muutamaa muunlaista peliä jos kaipaat vaihtelua teräshirviöiden kolkotukseen. Kaksi peliä ovat viimeisen kuukauden ajalta jääneet pysyvimmin mieleeni kaiken tauhkan keskeltä. Molemmat ovat suhteellisen edullisia, eivät ole "suuren mittaluokan" pelejä, mutta pääasia niissä onkin ollut että niitä on ollut HAUSKA pelata. Tässäpä siis Vaimon Veljen kuukauden pelisuositukset:

1) The Walking Dead

The Walking Dead on samannimiseen sarjakuvaan (ja tv-sarjaan) pohjautuva episodimainen seikkailupeli. Pelin tekijä Telltale Games:han on tunnettu muun muassa uusimman Monkey Islandin ja Sam & Max -seikkailupelien tekijänä. The Walking Deadissa seurataan olosuhteiden uhriksi joutunutta historian professoria Lee:tä, joka zombie-apokalypsin seurauksena ottaa huostaansa vanhempansa kadottaneen pikkutyttö Clementinen.

Vaikket olisikaan sarjakuvien/sarjan fani, niin suosittelen peliä lämpimästi jos olet edes etäisesti puzzle/seikkailupelien ystävä. Vaikka tarina sijoittuukiin monta kertaa toistettuun zombien kuolleesta nousemiseen, niin peli onnistuu jollakin mystisellä tavalla sotkemaan kevyitä kauhun elementtejä, ongelmanratkaisua, pelihahmojen suhteiden kehittämistä ja valintoja - vieläpä onnistuneella tavalla. Pääpaino ei pelissä siis ole kuolleista heränneiden kurmottamisella, vaan toisten selviytyneiden kanssa pärjäämisellä.

Kuva: Telltalegames.com


Peli ilmoittaa itse mahtipontisesti "räätälöityvänsä pelaajan tekemien valintojen mukaan". Loppupeleissä valinnat tuntuvat joskus olevan lähinnä kosmeettisia (esim. itse voi kieltäytyä varastamasta hylättyjä varusteita, mutta oma ryhmä voi siltikin päättää demokraattisesti että varusteet otetaan), mutta omalla tavallaan karmaisevia. Vaikka jotain vääjäämättä tapahtuisi, niin itse voi vaikuttaa onko siihen myötävaikuttamassa vai vastustamassa.

Peli jakautuu viiteen episodiin (joista kolme on jo ladattavissa) joiden yhteishinta on 25 €. Jokaisen episodin läpipeluuseen kuluu omasta tahdista riippuen 2-3 tuntia, ja ensimmäisessä episodissa tehdyt päätökset voivat vaikuttaa vielä viidennessäkin. Pelissä on siis hyvä läpipeluupotentiaali. Suosittelen siis lämpimästi tätä vaikket olisi sarjaa nähnytkään, ja fanille tämä olisi jo pakko-ostos!

2) The Basement Collection

The Basement Collection ei ole itseasiassa yksi peli, vaan yhden varsin luovan pelintekijän (Edmund Mcmillenin) kokoelma pikkupelejä. Edmund on tyyppinä siitä hauska, että häntä eivät tunnu perinteiset pelintekijän rajoitukset tai sovinnaisuus paljoa pitelevän - varsinkin kun ottaa huomioon että hän tulee hyvin konservatiivisesta sekä äärikristillisestä perheestä. Kaikki pelit ovat (tai olivat) ilmaisessa jaossa eri pelisivuistoilla joille Ed nämä pelit maksua vastaan teki.

Tässä kokoelmassa pelejä on päivitetty, lisätty uutta sisältöä ja koristeltu hienoin rusetein. Miksi siis maksaisit ilmaisista peleistä? Yhdeksi syyksi riittäisi sanoa, että Edmund on pelimaailman Haruki Murakami: peleissä ei ole koko ajan räjähtävää äksöniä, suurten budjettien grafiikkaloistoa tai uusimpien pelien katu-uskottavuutta.

Sen sijaan niissä on Murakamin tavoin elämänkauneutta kuten pelissä Aether, jossa yksinäinen poika kiertää möhköfanttinsa kanssa maailman planeettoja ratkaisten asukkien yksinkertaisia, mutta eksistentialisuudessaan murskaavia ongelmia. Peleistä löytyy myös Murakamin tavoin huumavaa toistoa, kuten Meat boyssa, jossa verta valuva lihanpalanen yrittää pelastaa tyttöystävänsä laastaritytön ilkeältä tohtori sikiöltä (Edmundin mukaan tämän pelin tarina on niin surullinen että se saa jokaisen sitä pelanneen itkemään itsensä uneen loppuelämänsä ajan).

Kuva: Wikimedia Commons


Peleissä on Murakamin tavoin uskomattomia, yksinkertaisia oivalluksia elämän luonteesta kuten Coilissa, jossa elämän kehitys käydään läpi hiirtä kaartamalla.

Ennen kaikkea peleissä on kuitenkin elämän ahdistavuutta, Weltschmerzia, maailmanangstia, metafysiikalla kikkailua ja fatalistista toivottomuutta kuten koko paketin helmessä Time Fcuk:issa. En ole vähään aikaan vaikuttunut minkään pelin mekaniikasta, tarinasta ja tarinankerronnasta näin paljon kuin tämän viimeisin pelin tapauksessa. Se on uskomaton!

Kokoelman hinta on vaivaiset 4 €, joten riski kannattaa ehkä ottaa...

lauantai 29. syyskuuta 2012

Viikon Video: Michael Bolton fanittaa

Vaimon Palkalla eläessä on aikaa katsoa elokuvia.

Täkäläiset videovuokraamot ovat mahtavia. Elokuvan voi vuokrata eurolla ja myymälät ovat auki pitkään. Vaimon Palkalla eläessä on tullut katsottua jo useita elokuvia, mutta ihan seuraavan kaltaiseen suoritukseen en ole vielä päässyt.

Michael Boltonkin taitaa elää Vaimon Palkalla. Viimeaikoina musiikkiuran sijaan hän on tuntunut keskittyvän enemmän näyttelemiseen. Oheinen video kuitenkin todistaa, että hänellä on lahjoja molempiin.

The Lonely Island on kolmen amerikkalaisen komedia- / musiikkiryhmä, joka on tehnyt musiikkia sekä sketsejä mm. Saturday Night Live -ohjelmalle. Yhdessä Michael Boltonin kanssa toteutettu video on kyllä mielestäni ehdotonta timanttia. Enkä usko 90 miljoonan muun katsojankaan olevan väärässä.

Videon perusteella Michael Bolton voisi esittää vastaisuudessa kaikki osat kaikissa elokuvissa.

Leppoisaa viikonlopun jatkoa!



lauantai 22. syyskuuta 2012

Viikon Video: Kahden jätin taistelu

Vaimon Palkalla eläessä on aikaa toimia tuomarina.

Jatketaan samasta teemasta mihin viime viikolla Viikon Videossa jäätiin, viedään asia vaan hieman yleisemmälle tasolle.

Koko viime viikko media on uutisoinut "Apple iPhone 5 sitä ja Nokia Lumia 920 tätä". Koska Nokia on jo melkein osa Microsoftia, voimme tehdä yleistyksiä joilla rakentuu aasinsilta oheiseen videoon.

Nice Peter (Peter Shukoff) ja EpicLLOYD (Lloyd Ahlquist) tekevät YouTubeen Epic Rap Battles of History -videoita. Molemmat ovat selvästi ammattilaisia, koska videot ovat viimeistä piirtoa myöten erittäin laadukkaita ja loppuun asti hiottuja.

Nimi Epic Rap Battles of History kertonee kaiken oleellisen; videoissa on kahden enemmän vai vähemmän fiktiivisen henkilön välinen Rap battle (tietääkö joku suomenkielisen termin?). Vastakkain battleissa ovat tähän mennessä olleet ainakin Albert Einstein ja Stephen Hawkin, Abraham Lincoln ja Chuck Norris sekä Darth Vader ja Adolf Hitler.

Shukoff ja Ahlquist pistävät itsensä täysillä likoon; esimerkiksi näyttääkseen enemmän Steve Jobsilta Shukoff kävi oheista videota varten parturissa vedättämässä hiusrajaansa taaksepäin.

Video on tähänastisista eeppisistä rap battleista ehdoton suosikkini. Video argumentteineen kiteyttää myös mielestäni hyvin brändien kannattajien välisen väännön Microsoftin tai Applen paremmuudesta. Ainakin internetissä molemmat ryhmät ajavat omaa kantaansa viimeiseen saakka, ihan kuten tässä viikon videossakin.

Leppoisaa viikonloppua!


Kumpi voitti?

torstai 20. syyskuuta 2012

Kielikurssi Berliinissä

Vaimon Palkalla eläessä on aikaa opetella paikallista kieltä.

Kiitokset entiselle saksanopettajalleni

Olen lukenut saksaa yläasteella sekä lukiossa. "Non scholae, sed..." ja niin edelleen.

Lukion jälkeen kieli jäi takaraivoon muhimaan ja muutamaa lomareissua lukuunottamatta sitä ei ole juurikaan käytetty. Tänne tultuamme oli selvää, että helpoin keino kohentaa kielitaitoa saksan suhteen olisi käydä kielikurssi. Tarjontaa tuntuu olevan kurssien osalta yllin kyllin ja tarjonnasta olikin aluksi hankala löytää tasokas, mutta edullinen paikka.

Päädyin valitsemaan opinahjokseni DeutschAkademien, joka tarjosi neljän viikon intensiivikurssia mielestäni sopivaan 205 euron hintaan. Hintaan sisältyy neljä viikkoa opetusta neljänä päivänä viikossa kolmen tunnin ajan. Jotta opiskelijat sijoitettaisiin vaatimustasoltaan oikeantasoisiin ryhmiin, tulee tehdä tasokoe, jonka perusteella henkilölle annetaan CEFR [kuvaus englanniksi tai lyhyemmin suomeksi] -taso. Testi oli kirjallinen ja sisälsi pääosin kielioppi-, sanasto- sekä luetunymmärtämistehtäviä. Tuon raivostuttavan saksankokeen jälkeen tasokseni paljastui B2.

Tätä kirjoittaessa kielikurssia on neljästä viikosta kulunut kaksi ja voin sanoa olevani tyytyväinen. Opetus on saksaksi ja oudot sanat selitetään - kuten arvata saattaa - saksaksi. Opettajamme artikuloi kuitenkin selvästi (mitä ei voi sanoa paikallisista murteineen), joten opetusta on helppo seurata. Lukiossa vihaamaani akkusatiivien ja datiivien tankkaustakin olemme ehtineet jo harrastamaan, mutta pääpaino kurssilla on onneksi keskustelussa ja kommunikoinnissa. Tuppisuuta suomalaista helpottaa erinäisten teemojen ympärille rakennetut harjoitukset, joissa kerrotaan esimerkiksi kotimaasta.

Läksyistä ei pääse eroon, vaikka lähtisi vähän kauemmaskin karkuun.


Ryhmäni koostuu 9 henkilöstä, joiden ikäjakauma on noin 21 vuodesta aina noin 40 vuotiaaseen asti. Onnekseni ryhmässäni ei ole muita suomalaisia, vaan kurssitoverit tulevat USA:sta, Mexikosta, Chilestä, Puolasta, Bulgariasta, Italiasta, Etelä-Koreasta sekä Etelä-Afrikasta.

Tässä välissä pitää kiittää suomen opetuslaitosta ja sitä, että suomalaisilla lehtoriksi halajavilla on pakollinen harjoittelu ulkomailla. Koen, että lehtori Korkeamäki teki aikoinaan hyvää työtä takoessaan päähämme kielioppisääntöjä sekä puhui erittäin hyvää ja ennenkaikkea saksalta kuulostavaa saksaa. Opetuksen taso on selvästi tunnustettu, koska entinen lukioni on saanut PASCH -kunnialaatan.

Samaa en voi valitettavasti sanoa kuulopuheiden perusteella bulgarialaisen toverini opettajasta. Toverini hallitsee erittäin hyvin kielioppisäännöt, sanaston sekä muun muassa ne kirotut akkusatiivin ja datiivin, mutta hänen ääntämyksensä on kuin ajaisi Zetorilla kuoppaista tietä. Vahvasti venäjän kuuloista toisin sanoen. Ainakin osasyy tähän selvisi; Bulgaarin opettaja ei kuulemma ollut koskaan käynyt ulkomailla.

En väitä, että oma ääntämykseni olisi täydellistä - päinvastoin, teen paljon virheitä ja puhuessani natiivien kanssa toivon, että tekemäni virheet korjattaisiin.

Suomikuva kanssakurssilaisten mielissä

Mitä kurssitoverini sitten ovat tienneet Suomesta? Kukaan ryhmästä ei ole koskaan käynyt Suomessa. Silti he tiesivät, että Suomessa on kylmä. Tieto järvien puhtaudesta sekä järvikalojen yleisestä käytöstä ruoanlaitossa oli myös kantautunut Meksikoon saakka.

Toiselle tunnille piti tuoda kuva kotimaasta. Valitsin oheisen kuvan ja arvuutin, mikähän mahtaa olla kuvassa oleva rakennus.

Mikä on kuvassa oleva rakennus?
Vastaukset olivat kesämökki, ulkohuussi, kalastusvälineiden kuivatuspaikka sekä kalansavustamo.

Suomalainen sauna tuntuu olevan etäisesti tuttu käsite, joskin opettajamme oli sitä mieltä, että saunan jälkeen otetaan vodkaa. Ehkä Saksassa...

Kurssi on tuonut jo nyt kielenkäyttöön sitä henkistä selkänojaa, jota lähdin sieltä hakemaan. Esimerkiksi USA:sta tulevan kurssitoverin kanssa on jo huomattavasti luontevampaa keskustella saksaksi kuin englanniksi, vaikka se hieman hitaampaa vielä onkin.

Olen huomannut kielikurssilla olevan ainakin yhden varjopuolen. Ei siinä että TV -ohjelmat ja elokuvat ovat täällä dubattuja, mutta viimeisen viikon aikana myös uneni ovat alkaneet olemaan dubattu saksaksi.

perjantai 14. syyskuuta 2012

Viikon Video: Pettymys matkapuhelinrintamalla

Vaimon Palkalla eläessä on aikaa seurata matkapuhelinmarkkinoita.

Viimeisen puolentoista viikon aikana matkapuhelimien osalta on esitelty läjä pettymyksiä. Lukumääräisesti suurin pettynyt joukko lienee Applen fanipojat (ja -tytöt), kun uudessa iPhonessa ei tulekaan olemaan mitään maatamullistavaa.

Seurasin sekä Nokian että Applen julkaisutapahtumia niin suorana kuin se vain oli mahdollista ja täytyy sanoa että jälkeenpäin tarkasteltuna Nokia teki minuun suuremman vaikutuksen. Jos tykkäisin ottaa kuvia puhelimen kameralla, odottaisin Lumia 920:aa jo kovasti. Mutta kun en tykkää. Otan kuvani mielummin järkkärillä. Ja ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä, että tulen soittamaan puheluni vielä vähän aikaa Nokian 101:lla.

Jacksfilms


Jack Douglass pitää YouTubessa Jacksfilms -nimistä kanavaa, jonne tasaisin väliajoin tipahtelee huumoripitoisia videoita polttavista aiheiden lisäksi muutamasta vakioaiheesta. Douglass haluaa esimerkiksi puhdistaa sosiaalisen median huonokielioppisista kommenteista ja kehottaa katsojiaan lähettämään näkemänsä kieliopiltaan huonon kommentin hänelle. Viikottaisessa Your Grammar Sucks -videossa käydään läpi kyseiset kommentit. Tätä kirjoittaessa ollaan päästy jo osaan #38 asti. Your Grammar Suckseista osat #15, #25 ja #35 ovat RAP -muodossa. Toimii!

Viikon video: Jacksfilms: iPhone 5 (Parody)


Oheinen video ilmestyi YouTubeen pari tuntia Applen KeyNote -tilaisuuden päätyttyä 12.9.2012. Tämä viittaisi siihen, että video oli tehty tai ainakin pohjustettu hyvin jo ennen tilaisuutta. Tämä ei olisi mikään ihme, sillä puhelin ei eronnut millään tavalla pitkin kevättä ja kesää erinäisten sivustojen (esim. MacRumours) kautta vuotaneista kuvista ja teknisistä yksityiskohdista. Video kiteyttää aika hyvin sen, miksi uusi iPhone onkaan pettymys.

Hauskaa viikonloppua!




tiistai 11. syyskuuta 2012

Ikeassa käynnin maailmanennätys

Vaimon Palkalla eläessä on aikaa sisustaa.

Oletko koskaan käynyt Ikeassa? 

Ikea Berlin-Lichtenberg. Näitä on Berliinissä neljä.


Kuten olen useasti maininnut, muutimme Berliiniin hyvin kevein katamuksin. Pääosin muuttokuorman keveys johtuu siitä, että vuokraamamme asunnot ovat kalustettuja. Ensimmäinen asuntomme oli kalustettu tyylikkäästi suomalaiseen makuun sopivaksi. Asunnon rakenteellisista ominaisuuksista johtuvaa paria oudompaa ratkaisua lukuunottamatta asunto oli hyvinkin suomalainen. Ja kodikas.

Kaksi viikkoa sitten muutimme taas. Nykyinen asuntomme on remontoitu alle vuosi sitten ja mm. keittiö huokuu uutuuttaan. Minusta ja induktioliedestä on tullut jo ylimmät ystävät. Lieden nopeus ja helppous tekivät minuun vaikutuksen ensikokkaamalta.

Sisustuksen suhteen tässä asunnossa on suomalaisittain katsottuna muutamia sangen mielenkiintoisia ratkaisuja. Esimerkiksi vaatekaappeja ei tunneta. Vaatteet ovat makuuhuoneessa laatikoissa sekä avoimella ripustustangolla. Keittiössäkään ei ole astiakaappeja, vaan astiat ovat avohyllyillä. Olohuoneessa ei ole verhoja. Ja missään (paitsi kylpyhuoneessa) ei ole mattoja.

Olohuoneen laminaattilattia yhdistettynä verhottomuuteen ja matottomuuteen tekevät siitä hieman kaikuvan. Asiaan piti saada muutos ja viikonloppuna kävimme Vaimon kanssa Ikeassa etsimässä mattoa. Sisustettujen olohuoneiden seassa haahuillessamme silmiin osui matto, joka teki vaikutuksen edullisuudellaan että värimaailmaan sopivuudellaan. Win-win. Ja ei kun hakemaan mattoa varastosta.

Muutkin olivat ihastuneet kirkkaan vihreisiin, pörröisiin ja ehkä ennen kaikkea 29 euron hintaisiin mattoihin ja näytekappaleen alta löytyi vain myydyistä matoista revittyä pakkausjätettä. Pettyneinä palasimme kotiin tutkimaan Ikean sivuja todetaksemme, että maton kotiinkuljetus maksaisi 9 euroa. Toimitusaika oli arvioitu seuraavaksi perjantaiksi. Toisaalta kotiin kuljetetun maton vastaanotto voisi pahimmassa tapauksessa tarkoittaa päivän tai päivien kyttäystä kotona, mikä ei muuhun ohjelmaan sopisi. Liikkeestä mattoja pitäisi kuitenkin löytyä lisää jo heti maanantaina. Vaimon Palkalla eläessä ei rahaa tuhlata (varsinkin kun julkisiin on kuukausikortti), joten ei kun härkää sarvista ja maanantaina uudestaan Ikeaan.

Tällä kertaa olin varautunut Ikea-matkaan huolella. Tiesin mitä ja mistä varastosta olin hakemassa. Menomatkalla mietin, olisiko tavaratalokolossissa mahdollista oikaista. "Ainakaan koko yläkertaa ei tarvitsisi kiertää, sillä voisin lampsia sisääntulosta suoraan ravintolaan ja sieltä alakerran varastoon" ajattelin.

Teille, jotka ette ole käyneet Ikeassa varoituksen sana. Paikka on kuin huvipuistojen hullunkurinen talo. Sinne on suunniteltu yksi reitti, mikä kiertää koko hehtaarihallin kaksi kertaa. Kerran yläkerrassa, missä on sisustettuja esimerkkihuoneita ja kerran alakerrassa, missä on pikkutilpehööriä ja noutovarastot. Kerrosten väliin on suunniteltu pysähdys ravintolaan, missä myydään mm. lihapullia (täällä ne maksavat 4,95 €). Äkkiseltään voi näyttää siltä, että reitiltä ei ole edes mahdollista harhautua. Tämä on kuitenkin harhaluulo.

Se, kuinka tehokkaasti pystyin toimimaan yllätti itsenikin. Sisäänmennessä katsoin kelloa. 10:44. Ensin ravintolaan, sieltä alakertaan varastoon ja tihrustamaan uusia oikoreittejä.

Olin tyytyväinen jo siitä, että en joutunut kiertämään yläkertaa. Alakertaan saapuessani bongasin jo ensimmäisen oikoreitin. Kippo-osastolta suoraan matto-osastolle. Tyytyväisyyteni kasvoi. Mattoja oli varastossa! Matto kainaloon ja kohti kassoja. Muutaman kymmenen metrin jälkeen huomasin opasteen, jossa oli pienellä nuoli oikealle (valtaväylä meni suoraan) ja alla luki Ausgang. Oikealla oli ovi, josta pääsin oikasemaan suoraan pakettien noutovarastoon. Kyseisestä varastosta näkyi jo kassat, melkein maalissa. Itsepalvelukassan lisäksi vain yksi kassa oli käytössä ja siihen oli n. 10 henkilön jono. Jostain syystä täkäläiset pelkäävät näköjään itsepalvelukassaa, mikä mahdollisti minulle nopean läpipääsyn. Maksoin ostoksen ja lapsin ulos.

Katsoin kelloa. 10:52. Selvisin Ikeasta 8 minuutissa! Uskon tämän olevan uusi maailmanennätys ja henkireikä niille, jotka väkisin raahataan Ikeaan.

Lopputulos. Photobomber -mutteripannu on taas päässyt kuvaan.

lauantai 8. syyskuuta 2012

Viikon Video, suosikkini YouTubessa

YouTube, löydä helmet merestä 

Edellisessä työpaikassani oli tapana pitää perjantaisin palaveri, jonka päätteeksi katsotiin joku aiheeseen sopiva, opettava tai muuten vaan hauska video YouTube -videopalvelusta. Kopioin tämän idean julkeasti blogiini ja esittelen uuden osion: Viikon Video.

Vaimon Palkalla eläessä on aikaa katsoa YouTubea. Palveluun ladataan joka minuutti 72 tuntia videota, mistä voidaan laskea vuorokauden videomääräksi 103 680 tuntia. Tähän määrään mahtuu jo laatuviihdettäkin (loputon määrä apinoita, Shakespeare ja niin edelleen...), ongelmana on vain laadukkaiden videoiden löytäminen. Tällä osiolla on tarkoitus helpottaa satunnaisen viihteenetsijän urakkaa.

Setä Tamu

Olin pitkästä aikaa yhteydessä lukiokaveriini, joka muutostamme kuultuaan tutustutti ensimmäiseen Viikon Videoon. Jos Sä Joskus Päädyt Berliiniin kolahti minuun ensikuulemalta.

Setä Tamu ei nimenä alkuun sanonut mitään ja ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen kappale vaikutti hyvin kieli poskessa tehdyltä. Lyhyen tutkimuksen jälkeen taiteilijanimen takaa paljastui nimi Mikko Tamminen, joka kuulosti jo etäisesti tutulle. Tamminen työskentelee tuottajana ja on tuottanut muun muassa saksalaisen Glasperlenspiel -yhtyeen kappaleen Echt, minkä johdosta hän on keväällä saanut kultalevyn Saksasta. Omaan korvaan nimi tosin kuulosti tutulta vähän kauempaa menneisyydestä; Tamminen oli toinen taannoin suositun Firevision -yhtyeen jäsenistä. Tammisen kaipuu Berliiniin lienee kova, sillä hän on ollut myös tuottamassa The 69 Eyes -yhtyeen kappaletta Feel Berlin [elements music]. Biisinkirjottamisen ja -tuottamisen lisäksi Tamminen on valmentanut nousevia kykyjä Sibeliusakatemiassa sekä Popakademie Baden-Württembergissä.

Kun kappaleen ympärille rakennettua kokonaisuutta tutkii tarkemmin on jälki kaikkea muuta kuin kieli poskessa tehtyä. "Helppoahan tämä on, kun on eri alojen ammattilaisia ystävinä. Biisit kun tekee niin muu tipahtaakin syliin malliin paistettu varpunen.", kirjoittaa Tamminen palmupuistikko.fi -sivulla.

Ensimmäinen Viikon Video: Setä Tamu - Jos Sä Joskus Päädyt Berliiniin

Löyhästi tositarinaan perustuvan Jos Sä Joskus Päädyt Berliiniin -kappaleen kertosäe jää kaikessa haikeudessaan helposti korvamadoksi. Video kannattaa katsoa koko ruudun kokoisena. Itse lähden etsimään jonkun, jolle kertoa Onkkelilta terveisiä.


Avaa video uuteen ikkunaan.
Kuuntele biisi Spotifyssä.
Biisin voi myös ostaa iTunes storesta.
Setä Tamu Facebookissa.

tiistai 4. syyskuuta 2012

Töhryjä vai urbaania taidetta?

Meneepä Berliinissä miltei minne tahansa, törmää aina spraymaalattuihin seiniin. Kävimme tutustumassa hieman lähemmin tähän ilmiöön Alternative Berlin Toursin "ilmaisella" kävelykierroksella.

Oppaamme oli itsekin katutaiteilija ja siten tarjosi erinomaista perspektiiviä tuohon taiteenlajiin, joka äkkinäisen silmään näyttää vain rumilta töherryksiltä lähitienoon seiniin. Alkuun käytiin läpi graffitien ja katutaiteen ero. Siinä missä graffitit maalataan seiniin, katutaide voi olla esimerkiksi seinään liimattuja kuvia. Syykin oli ilmeinen, mikäli poliisi saa kiinni graffitin tekemisestä on edessä sakot sekä korvaukset kiinteistönomistajalle graffitin poistamisesta.

Katutaiteilija taas liimatessaan taiteensa seinään syyllistyy roskaamiseen ja saa 15 euron sakot. Osasyynä graffitien suureen määrään Berliinissä on se, että oikeusteitse vaadittavat korvaukset graffitien poistosta ovat aikaavievä ja kallis prosessi, jonka päätteeksi taiteilijalla ei välttämättä edes ole varaa maksaa sanktioita. Tämän vuoksi kiinteistön omistajat yleensä antavat asian olla.

Kevään viikonloppumatkalla Riikaan kiinnitimme huomiota joka kadunkulmassa olleisiin valvontakameroihin. Berliini on tässä suhteessa Riian täydellinen vastakohta. Täällä on historiasta johtuen valvontakiintiö tullut täyteen ja valvontakamerat loistavat poissaolollaan. Kameroiden puute antaa taiteilijoille enemmän vapautta toteuttaa itseään.

Nämä veijarit olivat pieniä.

Paikallisessa Zitty -lehdessä oli elokuussa juttu Kreutzbergilaisesta 1UP -ryhmittymästä, joka pitää kaupunkia kankaanaan. Jutussa oli haastateltu tekijöitä, jotka olivat kasvaneet pojankoltiaisista aikuisiksi. Monet ryhmään kuuluvista henkilöistä ovat hyvin toimeentulevia ja käyvät päivätöissä. Öisin he kiertävät kaupunkia ja maalaavat mm. 1UP -logonsa näkyviin. Haastatellut henkilöt kertoivat, että he tekevät juttuaan jännityksen vuoksi. Ja kyllä, 1UP viittaa Marioon.

Bongaa 1UP.

Kierroksella selvisi hyvin yksityiskohtaisesti, kuinka vakavasti graffitein taistellaan sekä toisia ryhmittymiä että virkavaltaa vastaan. Graffiteja maalataan maineen, kunnian sekä siitä saatavan jännityksen vuoksi. Oleellisin asia on näkyvyys. Oma juttu pitää saada mahdollisimman näkyvään, mutta hankalasti saavutettavaan paikkaan, jotta se olisi näkyvillä mahdollisimman pitkään.

Hylätty rakennus.

Edellä olevassa kuvassa teksti Fuck off media Spree on kannanotto Spreen rantojen kaupallistumista vastaan. Kuvassa näkyvät rakennukset häviävät vähitellen kun tilalle rakennetaan toimistoja ja asuintaloja vähä kerrallaan hävittäen sen kulttuurin, mikä kerran joen rannalla kukoisti. Oppaamme kritisoi kovasti tapaa, jolla suuret yhtiöt tuhoavat rahalla taiteen ja katukulttuurin kaupungista. Esimerkkinä hän mainitsi Kunsthaus Tacheleen, joka vielä jokin aika sitten oli alternative -kulttuurin keskittymä.

Katutaiteessa voi olla myös huumoria mukana ja sitä voi tehdä ihan vain viihdyttääkseen ohikulkijoita. El Bocho -nimellä kulkeva taiteilija liimaa mm. humoristista dialogia käyviä valvontakameroita ympäri kaupunkia. Toinen taas maalaa numeroa 6 erinäisiin paikkoihin, omien sanojensa mukaan nopeuttaakseen Internetiä. Kutosia on kuulemma löytynyt mm. talojen seinistä, autoista sekä puistossa vaeltelevasta kulkukoirasta.

Valvontakamerat Kalle ja Bernd.

Katutaidetta toteutetaan myös suuremmassa koossa. Koko seinän kokoisia taideteoksia, muriaaleja, löytyy myös ympäri Berliiniä, kunhan silmät pitää auki. Vierailimme päivänä, jona Neil Armstrong kuoli, oheisen muriaalin luona ja vietimme hiljaisen hetken. Erikoisen teoksesta tekee se, että iltaisin läheisen autoliikkeen valot valaisevat seinän. Valonheittimet on suunnattu siten, että matkalla oleva lipputanko muodostaa varjon niin, että astronautin kädessä näyttää olevan lippu.

Astronautti päivän valossa.

Kolmen tunnin mittainen kierros meni yllättävän nopeasti ja avasi silmät monessakin mielessä. Kierroksen jälkeen kadulla kävellessä tulee kiinnitettyä paljon enemmän huomiota ympärillä oleviin töhryihin, niiden seasta kun alkaa nähdä puut metsältä. Lisäksi pintaraapaisu kulttuuriin laittoi pohtimaan, kuka tässä tarinassa onkaan pahis.

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Muuttokuorman helmet tai turhakkeet

Kolmannessa postauksessa oli kuva muuttokuormasta. Mielestäni muutettiin hyvin kevyesti, mutta mitä sinne muuttokuorman sekaan mahtuikaan? Kaikki tavarat eivät välttämättä olleet täysin välttämättömiä.

PlayStation 3 ja pelit


Pleikkarihan puolustaa paikkaansa muuttokuormassa jo siksi, että sillä pystyy katsomaan elokuvia. Lisäksi se tuo päivittäistä viihdettä Vaimon Palkalla elämiseen. Kovin suuressa pelikäytössä se ei tosin ole ollut, mutta elokuvia sillä on katsottu ahkerasti. Kaikki elokuvat me vuokrataan täälläkin Blu Ray -formaatissa. Elokuvaa vuokratessa meiltä varmistellaan kuin Lasse Lehtinen muinoisessa tietovisassa, "Oletko nyt aivan varma, että haluat"...Blu Rayn.

Melkein kaikki televisiosta tuleva ohjelma on dubattu saksaksi. Tottumattomalta se vain on koomista, kun tunnettu näyttelijä puhuukin saksaa eikä huuletkaan liiku äänen mukaan. Myös DVD -elokuvissa on pääsääntöisesti vain saksalainen ääniraita. Onneksi Blu Ray -levyissä on yleensä sekä alkuperäinen ääniraita että suomenkieliset tekstit.

Kuinka tulisimmekaan toimeen ilman pleikkaria (ja kuutta peliä ja kahta ohjainta :)?


Pleikkari. Lättätelkkari kuului ensimmäisen kämppämme vakiovarusteisiin.

Pehmolelut

Elämämme varrella matkaamme on liittynyt joitain pehmoleluja. Mukaan pääsi kolme.


Kirjat

Yllätyin hieman laukkujen purkamisen jälkeen siitä, kuinka paljon kirjoja vielä olikaan mukana. Itse en harrasta lukemista kovinkaan paljoa, vaimo sitäkin enemmän. Ei voi kuin ihailla vaimon tarmokkuutta kirjojen loppusijoittamisessa ennen muuttoa. Suomessa meillä oli jo hieman pulaa kirjahyllytilasta, täällä ollaan päästy taas aloittamaan melkein puhtaalta pöydältä.

Tästä lähdettiin muuttamaan kirjoja...
... ja tällaiseen lopputulokseen päädyttiin.

Elektroniikka

Yleiset mukaan lähteneet asiat: WLAN -tukiasema, iPod jalusta, iPad, kamera jalustoineen, paristolaturi ja läjä ladattavia paristoja sekä epämääräinen kassillinen johtoja ja latureita.

Vaikka latureita oli mukana useampaa sorttia, onnistuin unohtamaan oman puhelimeni laturin kotiin. Älypuhelimeni ei ole enää uusinta uutta, Nokian 1101. Tänne tullessa liittymän kanssa tuskaillessani tulin siihen lopputulokseen, että PrePaid -liittymä sopii käyttötarkoitukseeni varsin hyvin. Paikallisessa Saturn -liikkeessä olikin tarjous - kympillä puhelin (Nokia 101) ja liittymä. Ja liittymään sai vielä viidellä eurolla puheaikaa. Puhelimen ostettuani Nokian kurssi ampaisi 5% nousuun! Sijoittajien lisäksi minäkin riemuitsin, kun huomasin, että uuden ja vanhan puhelimeni akut käyvät ristiin. Tottakai kympin puhelimessa tulee laturi mukana, joten nyt pystyn lataamaan molempia akkuja uudella puhelimella.

Mutteripannu on oikea linssilude.

Sekalaiset

Jostain kummallisesta syystä mukaan oli pakattu myös esimerkiksi mutteripannu, paperinen suomi-saksa-suomi sanakirja (niin painava että sitä ei jaksa ottaa edes mukaan mihinkään), lasinaluset ja omat kahvimukit. Kaikki, paitsi mutteripannu ovat jo olleet käytössä.

Mitä ei-ehkä-niin-tarpeellista sinä ottaisit mukaan muuttaessa?

maanantai 20. elokuuta 2012

Erilaista Stand uppia

Kesä jatkuu

Täällä ei ole vielä häivähdystäkään syksystä. Launataina elohopea kohosi yli 30 asteeseen, sunnuntaina 35 asteeseen. Samalla tuli todettua, että lämpö ajaa näköjään suomalaisen rantaan maasta riippumatta.

Kun katsoin viime viikolla paikallisuutisia, siinä esiteltiin urheilulaji, josta en ollut aiemmin kuullutkaan. Lähetyksessä haastateltiin yrittäjää, joka järjestää Spree -joella melontaretkiä yhdistettynä maisemankatseluun. Melonta tapahtuu kuitenkin lainelaudan tyyppisen asian päällä seisten. Melojalla on itseään pidempi mela jolla rommelletaan eteenpäin. Hulluja nuo saksalaiset, hymähdin ja jätin asian omaan arvoonsa.

Kuva Wikimedia Commons

Viikonlopun suunnitelmat

Vaimo oli kuitenkin kehitellyt viikonlopuksi ihan samanlaisia suunnitelmia. Hän puhui innokkaasti SUPpapukseseta, Stand Up Padlingista, ja ensin ajattelinkin, että menemme katsomaan stand uppia kuten Suomessakin oli tapana. Lainelaudan päällä keikkuneet melojat palautuivat kuitenkin nopeasti takaisin mieleen.

Karttaa tutkiessa huomaa, että Berliinissä itse asiassa on kaupunkia halkovan Spree joen päissä useita järviä. Alkuun homma vaikutti ihan selvältä. Ensin järvenrantaan, sitten SUPpaamaan. Helppo homma. Unohdin tosin, että nyt asutaan taas miljoonakaupungissa. Täällä ei nimittäin tunneta sellaista asiaa kuin "yleinen uimaranta". Uimarannat ovat täällä selvästikin bisnestä.

Uimarannaksemme valikoitui Seebad am Fiedrichshagen, kaupungin suurimman järven rannalla. Rannalle sisäänpääsymaksu oli huokeat 3,5 euroa / henkilö. Kun olin selvinnyt järkytyksestä että uimarannalle pääsystä piti maksaa, oli seuraavan järkytyksen vuoro: uimaranta oli todella pieni! Jos tuo uimarantaa edustava maakaistale olisi Suomessa kesämökkitontti, sillä ei kyllä olisi rakennusoikeutta. Lisäksi järvelle katsoessa pystyi yhdellä silmäyksellä näkemään läpileikkauksen kaikesta, mitä järvellä yleensä voi tehdä. Oli purjehtijoita, moottoriveneilijöitä, uijia, vesiskootteristeja, vesihiihtäjiä, verkkomerkkejä (nämä oli tiiviisti yhdessä rykelmässä), polkuveneilijöitä ja tietenkin SUPpaajia.

Rannalle päästyämme riensimme heti kojulle, jossa SUPpausvälineitä vuokrattiin. Vuokrahinnat olivat 10 euroa / tunti ja siitä alaspäin, mitä pidemmäksi ajaksi välineet halusi käyttöönsä. Totesimme, että meille riittää tunti.

Millaista SUPpaus oli?

Lyhyesti: Pitkäveteistä. Lumilautailu- ja surffauskokemuksesta oli erittäin paljon apua. Lauta on kiikkerä ja seisominen kävi työstä. Onnistuin selviämään tunnista kuitenkin molskahtamatta järveen. Koin, että itse suoritus oli huomattavasti helpompaa kuin miltä se oli televisiostakatsottuna näyttänyt. Kokemuksena ihan hauska, mutta en usko että ihan lähiaikoina tulen yrittämään uudestaan. Kaipaan vesilläollessani hieman rivakammin vaihtuvia maisemia. Ihan kokeilumisen arvoista kuitenkin.

Kuvat jäi ottamatta

SUPpailun päätyttyä ajattelin ottaa rannalta pari kuvaa. Jäi kuitenkin ottamatta. Taas iski silmille se, että ollaan suvaitsevassa Euroopassa. Alasti ympärillä kirmaavat lapset ja yläosattomissa aurinkoa ottavat naiset saivat minut vakuuttuneeksi, että en halua profiloitua blogillani em. kuvia tarjoamalla.


maanantai 13. elokuuta 2012

Mykkäelokuva ulkoilmassa

Edellisessä postauksessa lupailin, että blogistani ole tulossa sähköistä Berliini -opasta. Otetaan vähän takaisin, jos olet tulossa Berliiniin seuraavan puolentoista kuukauden aikana, kannattaa tarkistaa tämä.

Friedrichshainissa toimii nimittäin ulkoilmaelokuvateatteri. Alkuun ajatus ulkoilmaelokuvateatterista hämmensi. Tässä vaiheessa täytyy myöntää, että olen hifisti. En niin hifisti, että pistän kuukauden (vaimon) palkan verran rahaa pelkästään kotiteatterin kaapelointiin, mutta kuitenkin sen verran hifisti, että meillä elokuvat vuokrataan aina Blu-ray -formaatissa ja edellisessä kämpässä olohuoneen viihdekeskus oli rakennettu ajan kanssa ja harkiten.

Tämä "elokuvateatteri" sattui kuitenkin olemaan naapurustossa ja hinnaltaankin oli vielä edullinen, joten uteliaisuus heräsi.
 
Ohjelmaa. Myös kotimaista on tarjolla.

Jo ennen elokuviin menoa luimme useammasta lähteestä, että oma piknik -kori kannattaa ottaa mukaan. Piknik -koria ei kuitenkaan tullut muuttotavaroihin pakattua, joten kävimme alkuun syömässä lähipizzeriassa, jonne varmasti menemme uudemmankin kerran.

Berliinillä on ilmeisestikin pitkät perinteet ulkoilmaelokuvateattereille. Jo 1916 täällä on näytetty vastaavalla idealla ulkoilmaelokuvia kansalle. Vahingossa myös elokuvavalintamme osui tuon ajan henkeen sopivaksi. Elokuva oli The Artist, jonka molemmat muistivat vielä viime vuoden Oscar -gaalasta. Kyseinen elokuva on saanut palkintoja muuallakin, ja ainakin allekirjoittaneella ennakko-odotukset mustavalkoisesta, palkintoja keränneestä mykkäelokuvasta sai aikaan sellaiset ennakkoluulot, että meinasi jäädä tekemättä ja näkemättä. Onneksi ei jäänyt.

Sisäänmenoportti. Ainakin ollaan oikeassa paikassa...

Elokuva sopi miljööseen kuin (aseta tähän vertaus, jossa jokin asia sopii erittäin hyvin toiseen asiaan). Sekä ulkoilmaisuus, että mustavalkoisuus toimivat. Elokuva alkoi sen verran myöhään, että ulkona oli jo pimeää (mainoksia saimme katsella n. puolen tunnin verran...).

Oikeanpuoleisessa pytingissä myytiin elokuvapopcornia, -karkkia,
-olutta sekä -viiniä.
The Artist oli elokuvana aivan mahtava. Suosittelen sitä joksikin pimeäksi syysillaksi. Samoin voin suositella ulkoilmakinoa. Kokemuksena erittäin mieleenpainuva.

Jälkiviisaana on myös hyvä jakaa muutamia vinkkejä tuleville ulkoilmaelokuvannauttijoille:
  • Ota lämpimästi vaatetta mukaan. Jotta elokuva näkyisi pitää auringon olla laskenut. Jos aurinko laskee, tulee viileä. Elokuva on yleensä pitkä ja se aika istutaan paikallaan. Huopa tai viltti ovat paikallisten keskuudessa erittäin suosittuja.
  • Kannattaa hommata omat eväät mukaan etukäteen. Miltei kaikki olivat paremminvarustautuneita kuin me. Konkarit näyttivät ottaneen kolmen ruokalajin illallisen mukaan Tupperware -asetioihin pakattuna. Viineineen (viiniä myytiin paikan päälläkin 10€ / pullo -hintaan).
  • Kuohuviini sopinee hyvin tunnelmaan, varaa sitä ainakin matkaan.
  • Kannattaa tulla ajoissa paikalle. Paikkalippujärjestelmää ei ole käytössä, vaan paikat menevät ensin istumaan ehtiville. 

Istumapaikka, eväät ja valkokangas. Tiedän yhden Art Directorin,
joka saisi näppylöitä tuosta kankaan ryppyisyydestä...

Friedrichshainin ulkoilmaelokuvateatterin nettisivut löydät täältä.

torstai 9. elokuuta 2012

Turistina Berliinissä (Osa 1)

Tarkoitus ei ole tehdä tästä blogista mitään Berliini -opasta, niitä on kyllä yllin kyllin. Tässä postauksessa käydään kuitenkin läpi ensimmäinen satsi asioita, mitä kanttaa tehdä Berliinissä. Minun mielestäni! Samankaltaisia postauksia on oletettavasti tulossa jatkossakin, jahka kaupunkiin tulee tutustuttua paremmin.

Fernsehturm Alexanderplatzilla

http://www.tv-turm.de/en/

Televisiotorni rakennettiin aikoinaan Itä-Saksan taidonnäytteeksi. Kyseinen torni näkyy miltei koko Berliinin alueella ja on kieltämättä varsin mahtipontinen rakennus.

TV-torni. Näkyy miltei joka puolella Berliiniä.


Nykyisellään tornin diskopallo-osassa toimii ravintola, jossa on pyörivä lattia. Itse aiemmin luulin, että koko diskopallon näköinen osuus pyörii ja sitä tuli tuijotettua ihan jonkin aikaa... Maisemat ovat hyvät ja alustan pyörimisen johdosta kattavat. Ulos löytäminen saattaa olla kuitenkin hankalaa, tarjoilijoiden olon helpottamiseksi pöydät ovat numeroituja.

Näkymä pöydästä on huima.


Ravintola on hintava, lisäksi ylösmeno maksaa. Käymisen arvoinen paikka kuitenkin. Suosittelen käymään aamupalalla ja menemään ajoissa, näin pääset huokeasti ja vähällä jonottamisella.

Stasin kuulusteluvankila

http://en.stiftung-hsh.de 

Berliinin laitamilla sijaitsee entinen Stasin kuulusteluvankila. Vankila on muutettu kiertokäyntikohteeksi ja paikkoihin pääsee tutustumaan opastetuilla kierroksilla, joita pitää entiset vangit!

Tähän tutustumista suosittelen lämpimästi nyt vielä kun entiset vangit pitävät kierroksia. Pääsääntöisesti kierrokset ovat saksaksi, mutta myös englanninkielisiä kierroksia löytyy. Kannattaa varata hyvissä ajoin, sillä ainakin englanninkieliset kierrokset ovat yleensä täyteen bookattuja.

Kuulusteluhuone. Jokaisella vangilla oli omansa.




Kyseisessä vankilassa on kuvattu myös kohtauksia suosittuun The Lives of Others -elokuvaan.

Sunnuntainen kirpputori Mauerparkissa

http://www.mauerparkmarkt.de/

Iso kirpputori Prentzlauer Bergin kaupunginosassa. Tavaraa on myynnissä ihan laidasta laitaan. Jos tarvitset jotain käyttöesinettä, se luultavasti löytyy täältä. Jos kojujen välissä haahuilu tekee nälkäiseksi on torilla myös ruoanmyyntikojuja. Täällä söin elämäni ensimmäisen (ja kieltämättä erittäin hyvän) kasvisrullakebabin).

Kirpputorilla on todella kova tungos, joten kannattaa varautua hitaaseen liikkumiseen. Paikalta voi kuitenkin tehdä löytöjä edulliseen hitaan. Joistain lähteistä on tosin tullut luettua, että nykyisellään Mauerparkin hintataso on berliiniläisittäin kallis.

Kirpputorin ulkopuolella on amfiteatteri, jossa ilmeisesti joka sunnuntai ainakin noin kahdelta on esitys. Esitys on kahden ihmisen voimin pystyyn laitettu, mutta hauskasti toteutettu. Se sisältää akrobatiaa ja sitä suomalaisten inhoamaa osallistuvaa teatteria. Itse yritin naamioitua kameran taakse, jottei nalli napsahtaisi... Osan esiintyjän yleisöstä raahaamista henkilöistä epäilen kuitenkin olleen sovittuja. Jos eksyy Mauerparkin kirpputorille, kannattaa varata kolme varttia ja katsoa esitys.

Esiintyminen sisälti aika paljon akrobatiaa.


Jules Verne -ravintola

http://www.jules-verne-berlin.de/

Jo ensimmäisellä käynnillä Berliinissä poikkesimme puolittain vahingossa Jules Verne -nimiseen ravintolaan aivan Kurfürsterdamin turistikadun lähettyvillä. Kyseinen ravintola vaikuttaa olevan paikallisten suosiossa ja heti Berliiniin saapumisen jälkeen piti käydä tarkistamassa oliko ravintola paikallaan. Ja olihan se!

Henkilökunta on ystävällistä ja ravintolan sijainti on rauhallisella paikalla. Meidän kantaruokapaikka. Ruoka on hyvää, annokset ovat riittäviä ja tunnelma on mukava. Kannattaa käydä ainakin kerran.

Kävelykierros Berliinin pelipaikoilla

http://www.newberlintours.com/daily-tours/free-tour.html

SANDEMANs New Europe järjestää "ilmaisia" kävelykierroksia useassa euroopan kaupungissa. Yllätys yllätys, niin myös Berliinissä. Kävelykierrokselle varataan paikat netistä, mutta osallistuminen ei maksa mitään. Osallistuminen maksetaan oppaalle kierroksen jälkeen, jos tuntuu että kierros oli maksamisen arvoinen.

Kierros oli erittäin hyvä. Lähtö tapahtui Brandenburgin portilta ja siitä matkattiin eteenpäin tutustuen  Berliinin historiallisesti (sekä myös nykyisesti) merkittävimpiin rakennuksiin ja paikkoihin. Itä-Aasian kulttuuria opiskellut Britti saattaa alkuun kuulostaa hieman eksoottiselta valinnalta oppaaksi kertomaan Berliinin historiasta, mutta oppaamme oli selvästi perehtynyt aiheeseen kunnolla.

Opas. Epäilemme hänen karanneen Hobitti -elokuvan kuvauksista.


"Ilmainen" kävelykierros kestää n. 3 tuntia ja sisältää yhden tauon. Kyseinen organisaatio järjestää myös muita (maksullisia) kierroksia.


Berliinin päärautatieasema (Berlin Hauptbahnhof)

Ei varsinaisesti mikään turistivetonaula, mutta mielestäni näkemisen arvoinen paikka. Jos olet (diplomi) insinööri, tykkäät logistiikasta tai junista, olet joskus pelannut Transport Tycoonia tai sinulla on silmää arkkitehtuurille, kannattaa käydä piipahtamassa.

Ylimpään kerrokseen saapuu junia. Samoin alimpaan.

Junia saapuu ja lähtee useampaan kerrokseen. Koko laitos sisältää perus matkainffojen ja lippujenostopaikkojen lisäksi pikaruokaloita, ei-niin-pikaruokaloita, kauppoja ja muita tavaraliikkeitä. Mainittakoon myös, että asemalla on myös sunnuntaisin auki oleva ruokakauppa (meidän lähi-Edeka, ilmoittaa edellisenä perjantaina, onko se sunnuntaina auki...).

Ravintoloissa on paikalliseen hintatasoon verrattuna huomattavasti korkeammat hinnat ja kovasti tungosta. Silti, näkemisen arvoinen paikka.


Suunnistusvinkki Berliinissä

Suunnistaminen tuottaa meillä välillä mielipiteiden vaihtoa. Siinä missä minä olen lähdössä oikealle, vaimo haluaa lähteä vasemmalle. Täytyy tunnustaa, että minulla on kyllä kohtuu huono suuntavaisto, varsinkin kun matkaan yhdistää metrolla ajelun, jolloin ilmansuunnat menevät vielä enemmän sekaisin.

Berliinissä suunnistaminen on kuitenkin helppoa. Jotta tämä onnistuu, sinulla tarvitsee olla kartta. Tämän jälkeen
  1. Selvitä millä kadulla olet. Kadut ovat täällä merkitty hyvin, ainakin joka korttelin kulmasta näkyy mikä katu menee mihinkin suuntaan.
  2. Katso missä on Fernsehturm.
  3. Etsi kartasta katu jolla olet ja käännä kartassa oleva Alexanderplatz televisiotornin suuntaan.
  4. Olet kartalla.
  5. Lähde kulkemaan oikeaan suuntaan.
Frankfurter Tor. Kyseisessä risteyksessä on käytetty em. suunnistusvinkkiä.


tiistai 7. elokuuta 2012

Kiintolevyn vaihto MacBookiin

VAROITUS! Tästä postauksesta ei ole sinulle mitään iloa, jos et ole erityisen kiinnostunut tietotekniikasta, erilaisista laitteista tai sattumoisin sinulla ei ole tarvetta laittaa SSD -levyä MacBookPro 15" Unibody Mid 2010 malliin. Postauksessa on kuitenkin muutama kuva :)

Pitkään on ollut jo haaveena asentaa SSD -levy mäkkiin nopeuden toivossa. Olen tyrmännyt ajatuksen tähän asti sillä, että SSD -levyt ovat kalliita ja kokoonsa nähden pieniä. Kun selvisi, että optinen asema on mahdollista korvata caddylla, johon saa toisen kiintolevyn ei tarvinnut pitkään miettiä mitä tehdä. Caddy tilaukseen eBaysta ja menoksi.

Minulla on nyt 2 vuotta ollut läppäri ainoana koneena. Tykkään ottaa valokuvia ja otan ne RAW -muodossa. Pääosin tästä johtuen kiintolevytila alkaa olemaan kortilla. Tämän kahden vuoden aikana olen tarvinnut optista asemaa muistaakseni vain kerran. Tuolloin asensin Windowsin Bootcampiin. Optinen asema oli siis käytännössä turha.

Lähtötilanne.


Viimeinen kimmoke asennukselle oli tämä Saksaan muuttaminen, koska täällä kiintolevyjen hinnat ovat Suomeen verrattuna vielä hieman halvemmat (joo joo, saa ne kiintolevyt tilattua Suomeenkin täältä...). Laitoin homman jo vireille ennen tänne muuttoa kun tilasin uuteen osoitteeseen tuon optisen aseman korvaavan telineen. Toinen haaste oli, kun ohjeet mainitsivat että tarvitsisin Triwing -kärjen jotta homma onnistuisi. Tilasin paikallisesta verkkokaupasta kärkisarjan jossa oli mielestäni kaikki tarvittava.

Molemmat tilatut paketit saapuivat kuluneena maanantaina. Seuraava harjoitus olikin kiintolevyjen ostaminen. Olin jo etukäteen selvittänyt, että käyttämäni levyt tulisivat olemaan Samsung 830 SSD -levy sekä Western Digital Scorpion Blue, 1 teran kokoisena varastolevyksi.

Löysin Geizhals -palvelun, jolla pystyy näppärästi hintaseuranta.fi:n tapaan metsästämään halvimmat ostopaikat. Koska en enää jaksanut odottaa saksakustin polkemista, valitsin ostopaikaksi halvimmasta päästä olevan K&M Computerin jolla on myymälöitä myös Berliinissä. Jos kyseisessä putiikissa meinaa asioida paikan päällä, kannattaa netistä ensin klikkailla haluamansa asiat ostoskoriin ja sen jälkeen valita nouto toimitustavaksi. Näin ilmeisesti säästää joitain euroja.

Kiintolevyjen noutomatka Alexanderplatzilla sijaitsevasta liikkeestä kesti kaikenkaikkiaan n. puoli tuntia. Ilokseni huomasin, että koko tuon ostoprosessin pystyin hoitamaan saksaksi.

Oli aika tarttua toimeen. Koneen pohjan ruuvien avauksessa tuli jo selväksi, että tilaamallani kärkisarjalla ei tee mitään. Apple on konetta kasatessa lotrannut ruuvilukitteen kanssa ja sarjan haperot kärjet lähinnä vain kuluivat ruuveissa. Onneksi olin matkalle pakannut mukaan Leathermanin, jolla loppupeleissä hoidin koko operaation.

Työmaa. Kiintolevy vaihdettu jo.


Vaikken ollut aiemmin uhmannutkaan Steve Jobsia ja avannut mäkkiäni, kävi levyjen vaihto suhteellisen mutkattomasti. Ohjeesta poiketen laitoin SSD -levyn suoraan entisen kiintolevyn paikalle ja uuden kiintolevyn optisen aseman tilalle kelkkaansa. Kaikkine kiroiluineen ja parin omstartin jälkeen koko homma vei noin 40 minuuttia.

SSD -levyn mukana tuli USB -sovitin, jolla SATA -levyn saa kiinni USB -porttiin. Uhmasin taas ohjetta, laitoin vanhan levyn USB -porttiin kiinni ja boottasin. Vanhalta levyltä boottaaminen USB -portin läpi onnistui ja oli aika kloonata levy. Tässä taas noudatin ohjetta, siirsin kotihakemistot toiselle medialle.

Sisälmykset.


Kloonauksen jälkeen kädet vapisten kokeiltiin boottausta, olisikohan se nopeampi? Ja olihan se! Entisen 2 minuutin 50 sekunnin sijaan kone käynnistyi nyt 35 sekunnissa. Myös esimerksi nettiselain avautuu nopeammin, kuin mitä menee kursorin viennissä osoitepalkille.

Tähän mennessä olen huomannut kaksi haastetta.
1) Aperture ei tajunnut, että iPhoton library oli muuttanut. Kaikki kuvat täytyi osoittaa uudessa sijainnissa.
2) Dropbox ei tajunnut, että kotihakemisto oli muuttanut. Tunnusten antamisen jälkeen kaikki tiedostot tulla lupsuttelivat netin yli takaisin oikeaan paikkaan.

Keittiövaa'an puutteen vuoksi en osaa sanoa tuliko painoa lisää vai lähtikö sitä. Perstuntumalta kuitenkin arvioisin, että muutama kymmenen grammaa painoa tuli lisää. SSD -levy on huomattavasti kevyempi kuin alkuperäinen kun taas uusi HDD kelkkoineen painaa hieman optista asemaa enemmän.

Ylimääräisiä osia jää onnistuneessa tekniikan avauksessa aina.
Tässä projektissa niitä jäi kolme.


Kaikenkaikkiaan olen projektiin enemmän kuin tyytyväinen. 500 gigasta 1256 gigaan siirtyminen kustansi kaikkine hankintoineen n. 350 euroa. Turha kärkisarja hieman harmittaa, mutta onpahan nyt sellaisiakin. Jos ei muuta niin painona seuraavassa muutossa :)

Lähistöllä oleva parturi. Ei liity tekstiin.

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Yllätys naapurustossa - Oktoberfestin etkot

"Lähdetäänkö katsomaan, mitä kotimetroasemamme luona tapahtuu?" kysyi vaimo tultuaan töistä perjantaina. Lähimpien metroasemien väliin oli rakennettu jotain jo kolmatta päivää ja perjantaina alkoi epämääräinen mölinä kuulumaan lähimmän aseman suunnasta. Kauppareissulla oli hyvä käydä ihmettelemässä mitä siellä oikein tapahtuu.

Ja siellähän tapahtui! Täysin pyytämättä ja yllättäen oli viereemme rakentunut maailman pisin (mailin mittainen) Biergarten. Berliiniin Olutfestarit 2012 olivat käynnissä. Perjantaina kävimme vain pyörähtämässä paikalla. Ihmismassat velloivat hitaasti eteenpäin kävelykatua pitkin ja tungos oli melkoinen. Asettelu muistutti ehkä lähinnä messuja. Messuja, joista sai ostettua olutta.

Eteenpäin. Hitaasti, mutta varmasti.


Paikalla oli useita 'näytteilleasettajia', jotka auliisti möivät tuotteitaan messuhintaan. Useassa paikassa näytti olevan lasipantti (kuten täällä muutenkin Biergarteneissa on tapana n. 3 euroa minkä saa takaisin kun palauttaa tuopin), mutta monilla näytti olevan mukanaan myös oma pikku tuopponen. Useissa paikoissa mainostettiin 0,2l olutta 1,5 euron hintaan. Olutkojujen välissä oli myös paljon erilaista nopeaa ruokaa tarjolla. Bruchettoja, sämpylöitä, pihvejä, hampurilaisia sekä tietenkään unohtamatta Currywurstia. Tähän piti tutustua tarkemmin.

Lauantaina kierros aloitettiin sitten virallisesti olutkadun päästä. Päässä myytiin 3,5 euron hintaan ProBier Krug -kokeilutuoppi johon sai sitten ostettua noita 1,5 euron oluita. Olutkiihkoilijoille tiedoksi, että ennen jokaista täyttöä tuoppi pestiin ja se jäi oikeaoppisesti kosteaksi maistelua varten. Kokeilutuopillisen sijaan kojuista olisi toki saanut ostettua olutta kojusta riippuen aina kahden litran kolpakkoon asti.

Ihmismassassa tuli vastaan paljon AngryBirds -aiheista tavaraa.
Haahuilun ja oluenjuonnin lisäksi pitkin katua oli 19 esiintymislavaa, joissa oli tarjolla musiikkiesityksiä laidasta laitaan. Useammassa oli tarjolla Rock -henkistä renkutusta, mutta pariin otteeseen myös iloista puhallinorkesterin töräyttelemään oluenjuontimusiikkia. Kävelykadun ulkopuolella oli myös isoja istuskelualueita oluen hörppimistä varten.

Hengailualue. Taustalla Alexanderplatzin Fernsehturm.
Mieleenpainuvin kokemus tuli, kun ostin kirsikkaolutta. Tai ostamisen jälkeen. En ole aiemmin nähnyt ison miehen lyhistyvän niin pahasti, kuin silloin kun tarjoilija ilmoitti miehelle, että valitettavasti myi tuolle miehelle (osoittaen minua) viimeisen kirsikkaoluen.

Eväs. Kuvassa myös ProBier Krug.

Myyntikojut yrittivät erottua tuotteillaan, mutta myös koristeilla. Sitä ei aiemmin ole tullut ajatelleeksikaan kuinka erilaisimmista kojusista olutta pystyy myymään. Tai kääntäen - kuinka erilaiset asiat voidaan muuttaa oluenmyyntikojuiksi.

Tuulimylly myyntipaikan katolla.

Ihmismassan hitauden (ja päivän kuumuuden) vuoksi jaksoimme katsoa olutkatua vain noin kilometrin verran. Takaisinpäin kotiin suunnistimme sivukadulla, jossa oli huomattavasti rauhallisempaa ja nopeampaa kävellä. Se matka mitä väkijoukossa taitettiin 45 minuuttia taittui takaisin päin kymmenessä.

Näiden kylttien tarkoitus ei meille oikein selvinnyt.
Jotenkin tuntuu, että täällä on hieman hankala pysyä kärryillä missä tapahtuu milloin ja mitäkin. Tai sitten itseltä on vaan jäänyt se näppärin portaali vielä löytämättä. Keskiviikkoisin ilmestyvän Zitti -lehden jo tiedän, mutta mistä muualta Berliinin menovinkkejä kannattaa seurata?