keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Kieltojen Keskiviikko: Anniskelualue

Vaimon Palkalla eläessä on aikaa pohtia mikä on kiellettyä ja mikä sallittua.

Olen seurannut Suomen uutisointia jonkin verran ja viimeaikoina uutiset asioiden kieltämisestä ovat alkaneet muuttua aina vaan yleisimmiksi. Kieltojen Keskiviikko -osiossa käsitellään tuoreimpia kieltoja tuolta kieltojen luvatusta maasta, Suomesta.

Ensimmäinen kielto on runsaasti huomiota saanut kahden ravintolan asiakaspaikkojen erotteluun liittyvä kielto.

Food court on yleinen käsite ja maailmalla niitä näkee yleensä ostoskeskuksien yhteydessä, mutta myös muissa tapahtumissa. Food courtin ideana on kerätä pieneen tilaan paljon ravintoloita joista saa nopeahkoa ruokaa. Ryhmässä syötäessä kukin voi siis hakea ruokansa mieleisestä ravintolasta ja se on mahdollista nauttia samassa pöydässä oman seurueen kanssa.

Kuvan hampurilainen ei liity tapaukseen.

Suomalainen versio


Helsingin Sanomat uutisoi 22.5. kiellosta, jossa ylläkuvattu toimintamalli ei vain sovi. Vierekkäin olevat liha- sekä kalaravintola ovat käyttäneet yhteisiä asiakaspaikkoja tähän asti. Mutta eivät käytä enää, koska alkoholilain pykälän 21c mukaan "anniskelupaikan tulee olla yksinomaan anniskeluluvan omaavan tosiasiallisessa hallinnassa".

Berliinin versio


Perjantaina olimme ystävien kanssa yksillä lähikuppilassa, kun osalle seurueesta tuli nälkä ja valitsemastamme anniskelualueesta ei saanut ruokaa. Ongelma ei onneksi ollut suuri, sillä lähellä oli burgeripaikka. Anniskelualueemme tarjoilijat olivat erittäin ystävällisiä ja suostuivat siihen, että pöydässämme syödään naapuriravintolasta (joka toki myi itsekin anniskeluluvan vaatimia tuotteita) noudettuja purilaisia.

Pizzalaatikot ovat yleinen näky muutenkin baareissa, jotka eivät tarjoile ruoka-annoksia.

Ja ei sitten huudella vieraisiin pöytiin!

lauantai 11. toukokuuta 2013

Carsharingia Berliinissä

Vaimon Palkalla eläessä on aikaa ajella autolla.

Olen mies. Tykkään autoista. Tykkään myös ajaa autolla.

Berliiniin muuttaessa suurin osa omaisuudestamme joko myytiin tai annettiin pois. Myytävien asioiden joukkoon lukeutui myös pitkään ja uskollisesti palvellut Renault Cliomme joka reissuillamme näki Suomea ristiin rastiin.

Berliinissä autolla ei varsinaisesti tee mitään. Ainakaan meidän tapauksessa, koska meillä harvemmin on asiaa Ringbahnin ("ydinkeskustaa" kiertävän kehäradan) ulkopuolelle. Ringin sisäpuolella taas autoilun harrastaminen on huomattavasti hankalampaa jo pelkästään ruuhkien vuoksi, minkä lisäksi suosituimpien kaupunginosien kaduilta parkkipaikan metsästäminen on oma taiteenlajinsa.

DriveNow on BMW:n ja Sixtin yhteistuumin vuonna 2011 perustama kaupunkiautopalvelu. Palvelu alkoi Münchenistä, mutta se on laajentunut räjähdysmäisesti ja nykyisellään tarjoaa Berliinissä kaupunkiautoja käyttöön ystävälliseen minuuttiveloitukseen perustuen. Kiteytettynä homma toimii seuraavasti:

1) Rekisteröidytään palveluun
2) Haetaan ajokorttiin tunnistesiru jolla autojen ovet saa auki
3) Etsitään auto
4) Avataan ovet tunnistesirulla
5) Laitetaan Pin -koodilla auto käyntiin
6) Päristellään menemään.

Auto toivottaa miellyttävästi tervetulleksi. Kuvan kortit ovat mm. tankkausta varten.


Veloitus menee luottokortilta. Autot ovat Minejä, BMW 1 -sarjalaisia sekä X1:ä. Auton voi napata mistä tahansa (kunhan se on parkissa) ja sen voi jättää minne tahansa (kunhan kyseiseen paikkaan on pysäköinti sallittua). Autojen sijainnit näkee näppärästi netistä sekä esimerkiksi iPad -sovelluksesta. Helppoa ja hauskaa.

Jostain syystä BMW X1 on tehnyt minuun lähtemättömän vaikutuksen, joten kun tavarankuljetus kaverilta kotiin tuli ajankohtaiseksi ei auttanut muu kuin etsiä lähin bemari. Samalla sain ensikosketuksen Berliinin liikenteeseen.



Kaverini luonnehti Berliinin liikennekäyttäytymistä eurooppalaiseksi, jota sen myös huomasin hyvin nopeasti olevan. Yritin päästä selville miten ajetaan kaistalla, johon leveyden puolesta mahtuu ainakin kaksi autoa. Luovasti. Myös töötin käyttö on täällä huomattavasti herkempää joskin itse sain 23 minuutin ja seitsemän kilometrin matkalla vain yhden tööttäyksen. Kanssa-autoilijat ovat ilmeisesti suvaitsevaisempia satunnaisautoilijoiden mummoiluun liikenteessä.

Kannattaako sitten kaupunkiautoilu? Sanoisin että kyllä. Sillä hintaa, mitä menisi jo pelkästään vakuutuksiin ajelee jo aika monta minuuttia DriveNow -autolla ympäriinsä. Rekisteröinti maksaa joitain euroja minkä jälkeen autoilu maksaa n. 30snt / minuutti, riippuen autosta. Autot ovat uusia sekä hyvin varusteltuja. Ja lisäksi ne ovat mukavia.

Seuraavaksi lähden Vaimon Palkalla testaamaan 100 -sarjalaista bemaria. Ja toki kesän tullen käyttöön otetaan Cabriolet -Minit.

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Vaihtoehto sunnuntaikävelylle

Vaimon Palkalla eläessä on aikaa taluttaa laamoja.

Minä ja suuri suuni. Vaimo kysyi marraskuussa mitä haluaisin joululahjaksi. Toivoin laamaa. Aika lähelle päästiin...

Laamavaellus Berliinin liepeillä


Märkischer Lamahof Königs Wusterhausenissa järjestää laamavaelluksia, jotka olivat yllättävän suosittuja. Tammikuun alussa aikaa varatessamme ensimmäinen mahdollisuus oli maaliskuun puolivälissä. Alkuun jo yritimme arvailla mikä on laamavaellusten kohderyhmä. Valitettavasti se ei vaelluksen jälkeenkään meille selvinnyt, joskin alkuun ilmeisin vaihtoehto, lapsiperheet, rajautuivat pois.

Laamat laitumella

Laamoista ei etukäteen ollut kummallakaan kauheasti kokemuksia tai mielikuvia. Kuvien perusteella kyse tulisi olemaan jostain pörröisestä eläimestä joilla on pitkä kaula. Laamavaelluksella kuitenkin laamatietoisuus kasvoi huomattavasti. Laamavaellus paljasti taas yhden aukon lukiosaksan sanavarastoharjoittelusta. Laama- tai laamanhoitosanasto ei kuulunut minun aktiiviseen sanavarastooni, joten Vaimon tulkkausapua tarvittiin useampaan otteeseen.

Alkuun selitettiin juurtajaksain laaman ja alpakan välinen ero sekä muita laaman omistukseen, käyttäytymiseen sekä hoitamiseen liittyviä seikkoja.

Ohjaajamme Anita esitelmöi laamoista


Laamafaktoja


Laamat ovat laumaeläimiä. Näinollen ensi jouluna laaman sijaan pitäisi ilmeisesti toivoa neljää laamaa. Laumakäyttäytymisen johdosta laamavaelluksella oli tarkka järjestys sen suhteen, mikä laama kulkee missäkin kohtaa jonomuodostelmassa. Ensimmäisenä piti mennä luonnollisesti johtajalaaman, mutta ensimmäisen paikan lisäksi myös muut paikat olivat tärkeitä. Väärässä järjestyksessä laamat muka saattaisivat kieltäytyä kokonaan liikkumasta.

Hieman yllättävä oli tieto, että laamat eivät tykkää silityksestä eivätkä rapsutuksesta. Mielestäni on väärin, että noinkin pörröinen ja suurisilmäinen eläin joka on utelias ihmistä kohtaan ja tulee lähelle (varsinkin jos tarjolla on herkkuja) pyörimään on silityksen suhteen hyvin varauksellinen ja menee lähinnä karkuun jos kättä ojentaa. Laamat ovat stereotypisesti verrattavissa siis kaniineihin, jotka lähestyvät silloin kun nille itselle sattuu sopimaan.

Uljas laamamme, Lara Croft


Minkälaista se laaman taluttaminen sitten oli? Ainakin meidän laamamme, Lara Croft, oli erittäin kokenut talutettava. Se ei ämpyillyt ja tuli kiltisti perässä. Kokemus laaman taluttamisesta oli siis verrattavissa tyhjän pulkan perässä vetämiseen. Ainoa, että tämä pulkka pysähtyi aina tilanteen salliessa syömään haukkaamisetäisyydellä olevaa mäntyä tai pensasta.

Roppakaupalla uusia kokemuksia


Laaman kanssa kommunikaatio on kuulemma 80% kehonkieltä ja 20% verbaalista viestintää. Hyvä niin, sillä myöskään laamankomennussanastosta minulla ei ole kauheasti havaintoa. Laaman jäädessä paikalleen ihmettelemään itse piti jatkaa määrätietoisesti matkaa. Yleensä vain joukkokäyttäytyminen vei mukanaan ja muiden laamojen ruetessa kuikuilemaan taaksepäin itsekin sitä vain pysähtyi ja katsoi mitä siellä tapahtuu...



Legenda laamojen syleskelystä jäi vielä kokematta. Alkuun varoiteltiin että laamoja ei saa nykiä talutushihnoista eikä muutenkaan tökkiä tai muuten ne saattavat räkäistä naamalle. Tämä oli myös itselle tuttu jostain Internetin laamavideoista. Tätä ei kuitenkaan meidän reissulla nähty. Ehkä hyvä niin. Itseäni jäi tosin askarruttamaan olisiko se räkä tullut laaman nenästä vai suusta.



Kaikenkaikkiaan neljä tuntia kestänyt operaatio laamojen kiinniotosta vaelluksen kautta Glühweinin nauttimiseen oli sanallasanoen outo. Eihän sitä jokapojalla ole tietysti mahdollisuutta lähteä sunnuntaina kävelyttämään laaamaa, mutta jostain syystä palaset eivät tässä loksahtaneet paikalleen. Yritän edelleen löytää vastausken kysymykseen mikä ajaa sunnuntaiselle laamavaellukselle ja miksi ihmeessä ne ovat niin suosittuja.

Tsekkaa:

Märkischer Lamahof
Königs Wusterhausen
Laama (Wikipedia)

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Nostalgiaa ja raskasta metallia

Vaimon Palkalla eläessä on aikaa viettää pitkä viikonloppu Suomessa.

Berliinissä kevät alkoi olemaan jo yllättävän pitkällä. Maaliskuun alun maanantainen +13 astetta ja auringonpaiste ajoi varaamaan lentoliput pitkäksi viikonlopuksi Suomeen. Toinen motivaattori oli Lappeenrannassa järjestettävä Heavy Metal Perseen Aikakirjat-albumin julkistuskeikka. Kun vanha työkaveri suostui järjestämään majoituksen ja toinen cateringin ei harkinta-aikaa tarvittu kovin montaa minuuttia.

"Kummien seutujen hillittömät olot, ylettömät peijaiset ja ihmispolot"


Skinnarilan vapaavaltion rajalla yön pimeydessä kajastaa keidas. Ravintola Iltatähti on palvellut janoisia asiakkaita jo 1990 -luvun loppupuolelta. Iltatähdessä ei tunneta V.I.P. jonoja tai punaisia mattoja. Kaikki asiakkaat ovat yhtä tärkeitä ja jokaista kohdellaan kuin kunniavierasta. Jonon ohittavat superplussakultaetukortit loistavat poissaolollaan ja palvelu on ystävällistä.



Muutin Lappeenrantaan 2001 ja tuolloin Ravintola Iltatähti oli kaupungin sekä lähitienoon kovin menomesta. Iltatähteen saavuttiin kauempaakin viettämään railakasta iltaa. Ravintola veti tuolloin väkeä aina Parikkalaa ja Kouvolaa myöten ja sisäänpääsyjonot kiemurtelivat pitkälle ylös Punkkerimäkeen. Viimeisen kymmenen vuoden aikana ravintolakulttuurissa on tapahtunut paljon, mutta Iltatähti oli se sama entisensä. Perjantai-illan tanssijat ovat jo tosin valinneet muut ravintolat Lappeenrannan keskustassa Iltatähden päästessä segmentoitumaan opiskelijoiden kohtaamispaikaksi.

"Jättäkää laivat uppoavat ja huutakaa Heavy Metal Perse!"


Marraskuussa kaverini laittoin linkin Soundcloudiin, missä ennakkokuuntelussa oli bändi josta en ollut aiemmin kuullutkaan. Raskas metalli yhdistettynä suomen kiellellä laulettuihin sankaritarinoihin vei kuitenkin Manowarin parissa kasvaneen räkänokan nopeasti mukanaan. Ei auttanut muu kun ennakkotilata levy, T-paidan kanssa.



Kajaanilainen Heavy Metal Perse päätti uuden Aikakirjat-levyn julkaisun jälkeen aloittaa maailmanvalloituksen Lappeenrannasta. Pikametallimiesten 19-vuotissyttäreden pääesiintyjänä toiminut bändi ei jättänyt varmasti ketään kylmäksi.

Aikakirjat -kappaleesta alkanut keikka oli Aikakirjat- sekä Eripura -levyjen ilotulitusta. Unohtamatta tietenkään Legendaa Taikamiekasta jota yleisö loppua kohden toivoi koko ajan voimakkaammin. Yleisö tuntui tuntevan artistinsa ja kertosäkeiden sanat olivat hyvin hallussa. Kaikki olvat myös selvästi tulleet katsomaan Heavy Metal Persettä, sillä viimeisen encore-biisin jälkeen baari tyhjeni miltei kokonaan.

Suhtauduin keikkaan alkuun hieman varauksella, sillä en ollut aiemmin nähnyt kyseistä bändiä livenä. Pelko osottautui turhaksi ja bändin live-esiintyminen kuulosti erittäin hyvältä.

"Mikä on tuo kalke joka kuuluu yli maan?"


Keikka oli onnistunut ja minulle jäi siitä ihan mahtava fiilis. Toinen asia joka sai hyvälle mielelle oli äänentoistosta vastanneiden Teekkarimuusikoiden ammattitaito. Saliääni oli kunnossa ja jos nimekkäämmällä teknikkokokoonpanolla saa laadukkaampaa ääntä, ei siitä ole niin väliksi.

Porukka tekee miltei vapaaehtoisvoimin jälkeä, joka pesee laudalta monet kaupallisetkin tekijät.  Toivottavasti ääniteknikot ottivat keikan kiintolevylle talteen, jotta keväällä kuulen Norpparadiosta pari livetaltiointibiisiä.

Lisäksi odotan Heavy Metal Perseen ensimmäistä esiintymistä ulkomailla, mielellään tietysti Berliinissä. Mikäli jätkät tulee Berliinin soittamaan, lupaan tulla paikalle - "front and center"!

Tsekkaa:

Heavy Metal Perse, Spotify:ssä
Ravintola Iltatähti
Lappeenrannan Teekkarimuusikot
Lappeenrannan kaupunki

tiistai 4. joulukuuta 2012

Ilkka Remes - Ylösnousemus

Vaimon Palkalla eläessä on aikaa lukea kirjoja.

Lähestyvän joulun huomaa monesta asiasta. Kauppoihin alkaa tulemaan joulukoristeita, televisiossa näytetään joulumainoksia ja Ilkka Remes julkaisee uusimman teoksensa. Kaikki edellämainitut merkit ovat jo ilmassa. Joulu tulee tänäkin vuonna!

En lue kirjoja kovinkaan paljoa. Koulussa tuli luettua pakolliset klassikot, mutta myöhemmällä iällä olen tarttunut vain satunnaisiin kirjoihin. Remekset muodostavat kuitenkin poikkeuksen. Löysin kirjailijan viitisen vuotta sitten ja löytämisen jälkeen tulikin ahmittua hänen kaikki teoksensa todella nopeasti.

Remeksen kirjan käteen saaminen tekee hallaa yöunille. "Luen vielä tämän luvun" tulee vannottua itselleen hieman liian monta kertaa. Kunnes kello on neljä aamuyöllä.



Uusin Remes ei tee poikkeusta aiempiin, kirja on mielenkiintoinen ja vauhdilta ja vaarallisilta tilanteilta ei vältytä. Sen enempää yksityiskohtiin menemättä juoni on suurilta piirteiltään samanlainen kuin muutamassa aiemmassakin - pahaa aavistamattomat tavikset työntävät tietämättä nokkansa keskelle suuremman kaliiperin tapahtumia.

En voi kuin ihmetellä Remeksen tahtia julkaista teoksiaan. Kirjailijalla on ilmeisesti samaan aikaan menossa useamman kirjan kirjoittaminen. Sysäyksen tämän uusimman teoksen syntyyn Remes on ilmeisesti saanut vuonna 2008 hieman vahingossa.

Remeksen kirjat on hyvä lukea tuoreina. Nopeasta julkaisutahdista johtuen kirjat ovat ajankohtaisia pitäen sisällään tapahtumia, jotka tuntuivat tapahtuvan vai hetki sitten.

482-sivuisen teosksen läpi koluaminen kesti n. viikon. Ja tuon viikon jälkeen oli taas tyhjyys. Olisi tehnyt mieli lukea jotain vauhdikasta, mutta en oikein keksinyt mitä se olisi. Vauhdikasta lukemista on ilmeisesti odotettava taas vuoden verran.

Tuleehan joulu ensi vuonnakin?

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Joulumarkkinoilla

Vaimon Palkalla eläessä on aikaa käydä joulumarkkinoilla.

Neljän viikon päästä joulu on jo ohi. Mutta sitä ennen sen odottamisesta täytyy ottaa kaikki irti. Joulumarkkinoista oltiin kuultu paljon etukäteen ja eilen oli aika lähteä ottamaan selvää, mistä tässä kaikessa on kyse.

Kulturbrauerei: Lucia Weinachtsmarkt

Kävimme tarkastamassa kahdet joulumarkkinat, Kulturbrauerein perinteisemmät Lucia-joulumarkkinat sekä Alexanderplatzin läheisyydessä olevat, jotka osottautuivat enemmän joulutivoliksi.

Mitä joulumarkkinat sitten ovat? Kuvailisin, että joulumarkinat ovat jotain, missä ei jää nälkä eikä jano. Joka toisessa myyntikojussa myydään Glühweinia, täkäläistä näkemystä glögistä. Ruokaa on tarjolla enemmän kuin ehtii syödä ja pientä ostettavaa on laidasta laitaan. Myynnissä on mm. paahdettuja kastanjoita, erilaisia paahdettuja pähkinöitä, crêpeksiä, villapaitoja, sinappia, havukoristeita, koriste-esineitä...

Kulturbrauerein sisäänkäynti. Edustalla soi kitaramusiikki.

Kulturbrauerein markkinoilla oli "tavallisten" myyntikojujen lisäksi useammasta maasta myyntikojuja sekä Absintherei, koju missä myytiin absinttipaukkuja. Kojun pitäjä näytti ohimennessämme olevan juuri tutustumassa omaan valikoimaansa. Tarviihan sitä tietää mitä muille myy.

Markkinatunnelmaa

Pohjoismaat olivat hyvin esillä, pääsääntöisesti Suomi ja Ruotsi. Suomikojuissa myytiin oikeaa glögiä sekä hunajaa, ruotsalaiset luottivat selvästi enemmän hirvien vetovoimaan. Hirvipehmoleluja, paitoja, pipoja ja glögiä hirvimukista.

Glögi - Finnischer Glühwein.

Mukavana yksityiskohtana, taustamusiikkina Kulturbrauereissa soi suomalainen tango. Tunnelma oli leppoisa ja vaikka tungos oli paikoitellen kova, ei ihmisillä tuntunut olevan kiire minnekään. Itsekin tuli ostettua muutamia pieniä yllätyksiä joulun ajan Suomi-vierailulle.

Tonttu vartioi kojun katolla.

 

Wintertraum ums Alexa


Vähän erilaista joulumeininkiä edusti "Wintertraum ums Alexa". Alexanderplatzille näkyy kaksi suurta maailmanpyörää, joista toista lähdimme tutkimaan tarkemmin. Maailmanpyörän ympärille olikin ilmestynyt koko korttelin kokoinen joulutivoli. Täällä tungos oli vielä Kulturbrauereita suurempi ja tunnelmakin hieman toisenlainen.

Maailmanpyörä ja vauhtipyöritin.

Tivoli, tai huvipuisto, piti sisällään kaikki ne kauheimmat kieputtimet, mitä voit huvipuistolta odottaakin. Lisäksi esillä oli pelejä, joissa voit menettää kaikki rahasi, Glühweinia, tulista currywurstia, Glühweinia sekä perinteisiä huvipuistolaitteita. Laitteissa kieppuvien ihmisten kirkuminen ei välttämättä ole se joulunodotuksen perinteisin äänimaailma, mutta täälläkin tunnelma oli mukavan leppoisa.

Joulumarkkinat ovat kyllä maineensa arvoisia ja mikäli mahdollisuus on, kannattaa käydä katsomassa. Ja juoda yksi lämmin Glühwein.

lauantai 27. lokakuuta 2012

Viikon Video: Vapauta sisäinen Bondisi

Vaimon Palkalla eläessä on aikaa odottaa hypetettyjä elokuvia.

Jos et ole elänyt pullossa viimeistä kuukautta tiedätkin, että uusin James Bond -elokuva, Skyfall, on tuloillaan. Suomen ensi-ilta on ollut eilen perjantaina, mutta täällä ensi-iltaa joudutaan odottamaan 1.11. asti.

Joko itse olen kiinnittänyt asiaan vain enemmän huomiota, tai sitten Skyfall -elokuvan markkinointi on ollut huomattavasti aggressiivisempaa kuin aiempien Bond -elokuvien. Daniel Craigin naamaa on näkynyt niin metropysäkeillä, televisiossa kuin myös nyt jo loppuneessa Festival Of Lightseissakin.

Markkinointiin liittyy tämänkertainen Viikon Videokin, missä tavalliset ihmiset viritetään agenttitunnelmaan Antwerpenin keskusrautatieasemalla.

Vauhdikasta viikonloppua!